- Olet täällä: Etusivu »
Kantele
Kantele eli kannel on perinteinen suomalainen kielisoitin. Kanteleen osat ovat litteä ja ontto puurunko sekä teräksiset kielet. Kanteleen valmistuksessa käytetään yleensä koivua, leppää, kuusta, haapaa tai mäntyä. Kalevalan mukaan, Väinämöinen rakensi kanteleen jättiläismäisen hauen leukaluusta. Sen hukkuessa meren aaltoihin, hän veisti koivusta uuden. Kanteleella on pitkä historia ja erityinen asema suomalaisessa kulttuuriperinnössä ja kansanperinteessä ja siksi se on edelleen yksi maan musiikkiperinteen symboleista. Kantele tunnetaan myös muualla itäisen Itämeren alueella
Kanteleen ääni on lempeä ja eteerinen, ja sitä käytetään usein luomaan rauhoittavia ja melodisia sävelmiä. Kanteleessa ei ole metallivahvistuksia, se on täysin puusta rakennettu soitin ja sen vireessä pysymiseen vaikuttaa mm. lämpötila, kosteus ja tärinä.
Onko kanteleen soitto vaikeaa?
Kanteleen soitto ei ole vaikeaa, mutta kaikki kielet jäävät soimaan ja vaikeus tulee ehkä siitä, kun pitää harjoitella erilaisia kielten sammutustekniikoita. Kannelta soitetaan joko sormilla tai plektralla. Kanteleen kielten määrä voi vaihdella. Yleisin kantele on joko 5- tai 11-kielinen, mutta kanteleessa voi olla 32, 36 tai jopa 40 kieltä.
Kiinnostus kanteleeseen on herännyt uudelleen viimeisten vuosien aikana
Jo Vakaa Vanha Väinämöinenkin tiesi aikoinaan, että kantele on monipuolinen instrumentti. Kantele taipuu kansanmusiikin ja klassisen musiikin lisäksi vaikkapa myös rock-musiikkiin. Angry Birds teki aikanaan suomalaista kanteletta tunnetuksi maailmalla.
Mikä on hyvä kantele?
Se, että millainen on hyvä kantele, riippuu mm.tarpeesta ja soittotyylistä, Soitin Laineelta löytyy hyvä 5-kielinen kantele lapselle, aloittelijalle sekä myös isompi 11-kielinen kantele piezo-mikrofonilla varustettuna. Elektroakustinen kantele, eli sähkökantele sisäänrakennetulla mikrofonilla on helppo liittää ulkopuoliseen laitteeseen äänen nauhoittamista tai vahvistamista varten.
Kanteleesta löytyy nykyaikaisia muunnelmia erilaisilla muodoilla, virityksellä ja muokkauksilla eri musiikkityyleihin sopiviksi. Meillä on jokaiselle soittimesta kiinnostuneelle paras kantele. Perinteiset puukuosiset kanteleet, sekä trendikkäissä väreissä loistavat kanteleet. Iloisen värinen lasten kantele riemastuttaa pientä soittajaa.
Mitä kantele maksaa?
5-kielinen lasten kantele, muskarikantele, maksaa n.100 Euroa. 5-kielinen kantele mikrofonilla maksaa n.180 Euroa. Iso kantele, 11-kielinen kantele mikrofonilla maksaa n.300 Eurosta ylöspäin. 39-kielinen konserttikantele voi maksaa 10000 Euroa tai jopa enemmän. Soitin Laineen verkkokaupasta on saatavilla kanteleita sekä 5- että 11-kielisinä. Kaupastamme saat myös kanteleen kielet, laukut sekä viritysavaimet.
Jos olet kiinnostunut erikoisemmasta kanteleesta, ota rohkeasti yhteyttä myyntiimme. Teemme sinulle hyvä tarjouksen, jossa kanteleen hinta on varmasti kohdallaan.
Soitin Laineella myydään kanteleita eri hintaluokissa, jokaiseen käyttötarkoitukseen, sekä perinteisinä, että moderneina vaihtoehtoina.
Tilaa kantele itsellesi, lapselle tai vaikka kokonaiselle koululuokalle edullisesti ja helposti netistä!
- Saatavilla (13)
- Heti varastossa (9)
- Normaalihintaiset (13)
Kantele 11-kielinen Perinteinen Mikrofonilla
- Hinta
- 269,00€
- Saatavuus
- Tilaustuote - EI VARASTOSSA
Kantele 5-kielinen moderni Mikrofonilla
- Hinta
- 179,00€
- Saatavuus
- Tilaustuote - EI VARASTOSSA