Pessi Levanto arvostaa kokonaisvaltaista palvelua

Soitin Laineen ammattimainen ja monipuolinen tapa palvella asiakasta on ollut Pessi Levannon mieleen. Tarjolla on laatusoitinten lisäksi erinomaisen osaavaa palvelua, jonka myötä rakentuvat halutunlaiset kokonaisuudet.

“Päädyin Soitin Laineeseen alunperin suositusten perusteella, ja olenkin ollut asiakkaana jo parikymmentä vuotta”, Levanto kertoo.

Soitin Laineelta on löytynyt koko joukko tuotteita ja palveluita, joita Levanto on tarvinnut esimerkiksi elokuvamusiikin sävellyskäytössä – siihen rakennettiin kustomoidusti PC Macin rinnalle. Klarinetin hankkimisessa oli suuri merkitys sillä, että soitinta pääsi testailemaan ennen ostoksen tekemistä, onhan klarinetti usean tuhannen euron hintaisena arvokas investointi.

“Jos pitää rakentaa kokonaisuutta, jossa tarvitaan suunnittelua, vaihtoehtojen selvittämistä ja budjetointia, niin silloin asioin mielelläni Soitin Laineen ammattilaisten kanssa”, Levanto toteaa. “Soitin Laineen ammattimaisuus ja palvelu on sellainen kokonaisuus, mitä ei monelta löydä. Arvostankin sitä suuresti.”