• ROLAND AIRA TB-3 TOUCH BASSLINE

ROLAND AIRA TB-3 TOUCH BASSLINE

TB-3: Touch Bassline

Se on TB…potenssiin kaksi

Roland Aira ACB Technology explained

Erittäin vaikutusvaltaiseen TB-303:een perustuva uusi TB-3 Touch Bassline on soittovalmis bassosyntikka, jossa on viimeisen päälle autenttinen soundi ja soittoa varten suunnitellut, intuitiiviset ohjaimet.

Se on TB…

Perimä

Kukaan tuskin aavisti, mitä tapahtuisi, kun kekseliäät tanssimusiikin tuottajat Atlantin kummallakin puolella tarttuivat Rolandin nyt legendaariseen TB-303:een. TB-303 on ollut elektronisen tanssimusiikin kulmakivi 1980-luvulta lähtien. Se on Acid Housen soundi ja niin monen mullistavan elektronisen konemusiikkikappaleen perusta. Sillä ei ole ainoastaan kirjoitettu kappaleita, vaan siitä on kirjoitettu kappaleita! Itse asiassa TB-303:n julkaisua pidetään koko elektronisen tanssimusiikin historiassa käänteentekevänä tapauksena. Ei hassummin pieneltä hopeiselta laatikolta.

Soundi

1981 julkaistu TB-303 on edelleen korvaamaton bassosyntikka elektronisessa tanssimusiikissa. Analysoimme tarkkaan sen komponentit ja elektroniikan osa osalta pienimpiin piireihin asti.

Käyttämällä Analog Circuit Behavior -teknologiaa olemme saaneet täysin toisinnettua sekä TB:n saha- että kanttiaalto-oskillaattorit. Myös alkuperäinen 18dB/oktaavin ladder-alipäästösuodin on toisinnettu omalaatuisine cutoff- ja resonance -piirteineen.

Klassisten TB-soundien lisäksi olemme tehneet TB-3:een 134 elävää ja hengittävää uutta soundia. Kuplivat syntikkabassot, kovan särön bassot, veikeät viivesoundit sekä eri efektisoundit löytyvät kaikki soittimesta saman tien.

Tuntuma

TB:llä tehty bassokuvio ei ainoastaan kuulosta ainutlaatuiselta, vaan siinä on myös aivan oma fiiliksensä. TB sykkii. Se ajaa. Se kuplii ja porisee. Juuri siksi teimme kovasti töitä, että saimme Accent, Slide ja Step Sequencer -toiminnot täsmälleen alkuperäisen kaltaisiksi.

Visiomme kuitenkin ylitti pelkän toisintamisen.

Totta puhuen alkuperäisen laitteen askelsyöttö oli vaikeaa, koskettimistoa oli hankala soittaa ja shufflen käyttö vaati muutaman kikan.

Kokeilimmekin erilaisia prototyyppejä hakiessamme optimaalista TB-käyttöliittymää.

Touch Pad

Uudessa TB-3:ssa on kirkkaasti valaistu, paineen tunnistava punainen ja vihreä kosketuspinta, jolla saat saumattomasti luotua patterneja ja vuorovaikutettua laitteen kanssa soiton aikana. Vireen ja äänenvoimakkuuden lisäksi saat tviikattua filttereitä ja jopa kontrolloitua modulaatiota yksinkertaisesti painamalla pintaa sormellasi. Myös koskettimistoa on helppo soittaa.

  • Envelopen modulointia ja sointiaikaa saadaan kontrolloitua yhdellä sormella
  • Vaihda patterneja, transponoi ja lenkitä patterneja sormien liikkeillä
  • Sisäinen jako koskettimistointervalleihin, joten sillä on helppo soittaa reaaliajassa
  • XY PLAY (X: Jatkuva vireen muutos, Y: Äänenvoimakkuus, paina pintaa: modulaatio)

Step Sequencer

TB-3:n kehittynyt askelsekvensseri on todella näppärä käyttää ja saat saumattomasti vaihdettua patternien teon ja soiton välillä. Originaalin TB-303:n viehättävä ominaisuus oli, kuinka se toisinaan teki "omia" soundeja käyttäjän navigoidessa monimutkaisen ja vaikeatajuisen pattern-ohjelmoinnin viidakossa. Jotta sama sattumanvaraisuus saatiin mukaan TB-3:een, tehtiin siihen automaattinen patternin luonti- ja sattumanvarainen patternin muokkaus-ominaisuus.

Scatter

TB-3:n ominaisuus, jolla saat viipaloitua, käännettyä, geitattua ja muuten efektoitua ääntä. Näin saat välittömästi variaatioita, stuttereita ja glitchejä, joita olisi todella hankala editoida kasaan audiotyöasemalla. Monimuotoisia, askellettuja toimintoja liipaistaan yksinkertaisesti kosketuspinnalla ja yhdellä sormella. Pidä homma tuoreena ja mielenkiitoisena käyttämällä kahdeksaa erilaista Scatter -variaatiota ja kymmentä syvyyttä. Kaikki tämä toimii reaaliajassa ja täydellisessä synkassa.

Juuri kuin alkuperäinen:

  • Tarkka mallinnus käyttäen alkuperäistä laitetta, ominaisuusluetteloa ja arkistodataa. 
  • ACB-teknologia mallintaa originaalin TB-303:n soinnin jokaisen komponentin ja ominaisuuden 
  • Alkuperäisen saha- ja kanttiaalto-oskillaattorin uskollinen toisinnus 
  • TB-303:n tyypilliset ominaisuudet kuten attack, slide ja tie on täysin toisinnettu, mukaanlukien niiden vuorovaikutus. 
  • Autenttinen filtterin käyttäytyminen, saumaton vaste ja alkuperäistä vastaava sointi

TB Evolved:

  • Paineen tunnistava Touch Pad
  • 134 soundia, mukana efekteillä prosessoituja aaltomuotoja
    • Bank A: Alkuperäiset TB-303:n soundit
    • Bank B: Aggressiivisia bassosoundeja, joissa käytetään neljää oskillaattoria ja efektejä
    • Bank C: Agressiivisia soolosoundeja, neljä oskillaattoria ja efektejä
    • Bank D: Laaja valikoima SFX -soundeja, neljä oskillaattoria ja efektejä
  • Oma Tempo-säädin, Shuffle ja Tap Tempo 
  • Ohjaa omia efektejä tarkoilla säätimillä
  • 7 segmentin, 3 merkin LED -näyttö 
  • Saumaton siirtyminen patternien teosta soittamiseen 
  • 16:n askeleen merkkivalo auttaa patternien teossa
  • Patterneissa voi olla jopa 32 askelta 
  • Helppo pääsy groovaavien bassokulkujen Shuffle-ohjaukseen 
  • Syötä askeleet joko käsin tai äänitä ne reaaliajassa Touch Padilla 
  • Muuta Step Count-asetusta soiton aikana, saat eri pituisia fraaseja 
  • Sattumanvarainen patternien luominen ja niiden muokkaus 
  • Patternien kopiointi 
  • Shuffle
Tarkentavia tietoja

Saat kytkettyä TB-3:n tietokoneeseesi USB-liittimestä - sitä kautta saat sekä virtaa laitteelle että voit lähettää ja vastaanottaa audio- ja MIDI-dataa.

TB-3 vastaanottaa MIDI-kellotietoa ja voi näin synkkautua muihin ulkoisiin laitteisiin muut AIRA-sarjan laitteet mukaan lukien.

TB-3 on suunniteltu siten, että se toimii saumattomasti (ja näyttää hyvältä) muiden AIRA-sarjan laitteiden kanssa.

Lisätiedot valmistajan sivuilta tai marko.kumpula@soitinlaine.fi, 0404561261

Kirjoita arvostelu

Ole hyvä kirjaudu sisään tai rekisteröidy arvostellaksesi

ROLAND AIRA TB-3 TOUCH BASSLINE

  • Valmistaja: Roland
  • Tuotenumero: ROTB-3
  • Saatavuus: Ei varastossa-kysy toimitusaika
  • 299.00€

    (Sis ALV)