Mikä on hyvä kitaravahvistin?
Kitaravahvistimen hankinnassa on tärkeää ottaa huomioon omat tarpeet, budjetti sekä soittotyyliisi sopivat ominaisuudet. Tämän artikkelin tarkoitus on mainita muutamia asioita, joita tulee ottaa huomioon. Se, että millainen kitaravahvistin kannattaa hankkia on myös käyttöpaikasta riippuvainen eli missä kitaravahvistinta tullaan käyttämään. Jos kitaravahvistin tulee kotikäyttöön, Pieni kitaravahvistin, jossa on pieni teho, voi olla oikea ratkaisu. Kotikäytössä pieni Bluetooth kitaravahvistin on kätevä, koska sillä voi toistaa harjoiteltavaa kappaletta esimerkiksi suoraan puhelimesta ja tällöin vältytään ylimääräisiltä kaapeloinneilta.
Yleensä aloittelevalle kitaristille sopiva harjoitusvahvistin on pieni ja helppokäyttöinen, eikä siinä ole liikaa ominaisuuksia.
Soittotyyli: Mieti, millaista musiikkia soitat ja millaisen äänen haluat saavuttaa. Eri musiikkityylit ja soundit vaativat erilaisia vahvistimia. Esimerkiksi blues-, rock- tai metallimusiikissa saatat tarvita vahvistimen, joka pystyy tuottamaan voimakasta säröä, kun taas akustisen kitaran vahvistamiseen voi riittää kevyempi ja puhdasäänisempi vahvistin.
Teho: Vahvistimen teho vaikuttaa äänen voimakkuuteen ja kuuluvuuteen. Jos aiot soittaa pienissä tiloissa, kuten kotona tai harjoitushuoneessa, pienempitehoinen vahvistin voi olla riittävä. Jos taas aiot esiintyä isommilla lavoilla tai tarvitset vahvistimen, joka leikkaa läpi raskaammassa bändisovituksessa, tarvitset tehokkaamman vahvistimen.
Soundin säätömahdollisuudet: Tutki vahvistimen säätömahdollisuuksia, kuten basson, keskiäänten ja diskantin säätöä. Jotkut vahvistimet tarjoavat myös erilaisia soundeja ja vahvistinmallinnuksia, joiden avulla voit simuloida eri vahvistimien ääniä.
Efektit: Jos tarvitset erilaisia efektejä, kuten kaikua (reverb), viivettä (delay), säröä (distortion / overdrive), tremoloa tai modulaatioita (phaser, chorus), harkitse vahvistinta, jossa on sisäänrakennetut efektit tai joka mahdollistaa ulkoisten efektien liittämisen.
Budjetti: Kitaravahvistimien hinnat vaihtelevat laajasti. Päätä, kuinka paljon olet valmis sijoittamaan vahvistimeen. Laadukas vahvistin kestää pitkään ja tarjoaa paremman äänenlaadun, joten kannattaa harkita myös sijoitusta laadukkaampaan vahvistimeen.
Keikkakäyttöön sopiva kitaravahvistin
Keikkailevan kitaristin vahvistimen tulee olla kestävä ja varustettu monipuolisilla ominaisuuksilla
Muutamia tärkeitä asioita, joita tulee ottaa huomioon, jotta saat luotettavan ja sopivan vahvistimen esiintymistä varten:
Teho: Keikkaillessa tarvitset vahvistimen, jolla on riittävä teho, jotta se leikkaa läpi bändisovituksessa ja täyttää isommatkin esiintymistilat. Valitse vahvistin, jolla on tarpeeksi tehoa tyydyttääksesi äänenvoimakkuuden vaatimukset, joita esiintyminen edellyttää. Yleensä 30–100 wattia riittää useimpiin keikkatilanteisiin.
Koko ja kannettavuus: Keikkaillessa on tärkeää, että vahvistin on riittävän kompakti ja kannettava. Helposti kuljetettava vahvistin helpottaa liikkumista ja asettumista lavalla. Joissakin tapauksissa voit harkita myös kevyempää ja pienikokoisempaa nuppia yhdistettynä erilliseen kaiutinkaappiin, jotta voit räätälöidä vahvistimen ja kaiuttimen yhdistelmän tarpeisiisi.
Soundin säätömahdollisuudet: Valitse vahvistin, jolla on riittävät soundin säätömahdollisuudet. Keikkaillessa saatat joutua mukauttamaan soundiasi eri akustisiin ympäristöihin, joten on hyödyllistä, jos vahvistimessa on erilliset säätimet bassolle, keskiääniäille ja diskantille. Myös monipuoliset vahvistinmallinnukset tai kanavat voivat olla hyödyllisiä, jotta voit vaihdella soundejasi eri kappaleiden välillä.
Luotettavuus: Keikoilla vahvistimelta vaaditaan luotettavuutta. Soitin Laineelta löytyy tunnettujen, arvostettujen valmistajien vahvistimia, jotka on rakennettu kestävistä materiaaleista ja joilla on hyvä maine luotettavuudessaan. On myös hyvä tarkistaa, onko vahvistimessa sisäänrakennettu jäähdytysjärjestelmä, joka auttaa pitämään sen toimintakunnossa pidemmissä ja intensiivisissä keikkatilanteissa.
Liitettävyys: Huomioi myös vahvistimen liitäntämahdollisuudet muihin laitteisiin, kuten efektipedaaleihin tai tietokoneisiin, jos käytät niitä osana keikkasettiäsi
Mitä kitaravahvistin maksaa?
Kitaravahvistimien hinnat voivat olla todella alhaisia. Pieni harjoittelukäyttöön suunnattu kitaracombo kuten esimerkiksi Orange Crush Mini maksaa vain 69Euroa ja se on tehokkaampi ja täten riittävä monelle kotiharjoittelijalle. Myös hyvä pieni kitaravahvistin kotikäyttöön voi olla vaikka esimerkiksi Orange Crush 12, joka maksaa 129 Euroa.
Edellämainitut ovat vain esimerkkejä muutamista edullisimmista kitaravahvistimista. Vaihtoehtoja eri valmistajilta on useita.
Tutustu monipuoliseen kitaravahvistin-valikoimaamme Soitin Laineen verkkokaupassa ja tilaa kitaravahvistin netistä! Edulliset hinnat, nopea toimitus!
Kun olet ottanut huomioon nämä kaikki edellämainitut tekijät on suositeltavaa testata erilaisia vahvistimia ja kuunnella niiden ääntä itse ennen ostopäätöksen tekemistä. Soitin Laineella voit kokeilla eri vahvistinmalleja. Voit myös etukäteen pyytää suosituksia muilta kitaristeilta. Arvostelujen lukeminen ja tutkiminen auttaa myös saamaan selville, että mikä on hyvä vahvistin kitaralle?