Munniharppu on yksi maailman vanhimmista ja laajimmalle levinneistä soittimista. Muita munniharpusta käytettyjä suomalaisia nimiä ovat mm. turpajurra, märistysrauta, pirunviulu ja suupeli.
Mummiharppua soitetaan painamalla kehystangon kapeaa kohtaa hampaita vasten, ja harpusta pidetään kiinni kehyksen leveästä osasta. Soittimen kielen on saatava liikkua vapaasti. Ääni syntyy kun kieltä näppäillään suuontelon toimiessa kaikukoppana. Äänen korkeutta muutetaan samaan tapaan kuin laulaessa, suuontelon muotoa muuttamalla kielen ja poskilihasten avulla. Soittimen ääni on melko hiljainen. Ääntä saa vahvistettua ulos- tai sisäänhengittämällä soittimen kielen ja kehysraudan välistä
Munniharppu on soittimena vanha, ja se on tullut suurelle yleisölle erityisen tutuksi lännenelokuvista. Esimerkkinä Sergio Leonen elokuva: Vain muutaman dollarin tähden, jonka Ennio Morriconen säveltämässä tunnusmusiikissa munniharppu on keskeisessä roolissa.
Varhaisimmat munniharput olivat bambusta tai muusta puusta tehtyjä. Ensimmäinen tieto rautaisesta munniharpusta on 1100-luvun Kiinasta. Ruotsissa raudasta valmistetusta munniharpusta on tieto 1200-luvun lopulta. Läntisessä Suomessa munniharppu alkoi soida 1400-luvun lopulla.
1700-luvun lopun barokkikauden aikana munniharppu koki lyhyen kukoistuskauden taidemusiikkisoittimena. Tuolloin itävaltalainen Johann G. Albrechtsberger sävelsi konserttoja munniharpulle ja orkesterille.
VALMISTAJA | GEWA |
---|